MENNEITÄ TAPAHTUMIA
Ahvenanmaan pyöräily 2009
Turun Ladun perinteinen kesäpyöräretki järjestettiin tänä vuonna Ahvenanmaalle 9-13.7.
Matkaan lähdettiin torstai aamuna, jolloin sateli melkoisesti. Ei muuta kuin suomalaista sisua ja retkimieltä kehiin ja laulun sanoin "On meillä
mahtava meininki päällä satoi tai paistoi.." Elikä kamat pyörän tarikalle ja kohti Vikingin terminaalia. Siellä jouduimme
vielä jonkin aikaa seisoskelemaan kesäsateessa ja odottelemaan laivaan pääsyä, mutta kun sitten lähdimme matkaan ja vaatteet
oli vaihdettu kuiviin niin retkifiilis nousi.
Laivalla pelailimme makeisbingoa, söimme, joimme, kuuntelimme karaokea ja teimme ostoksia.
Maarianhaminaan saavuimme n. klo 14 ja jatkoimme heti kohti Godbytä, jossa yövyimme koko retken ajan. Matkaa sinne kertyi n. 16 km ja sadekaan ei
enää haitannut matkan tekoa. Oli mukava katsella Ahvenanmaan vehreitä maisemia, lehmiä ja lammaslaumoja laitumilla sekä runsaita
omenatarhoja.
Illalla emme enää lähteneet yhteiselle lisäretkelle, joku ehkä käväisi kylän keskustassa ostamassa vähän
evästä, vaikka saimme kyllä majapaikassammekin iltaruokaa ja saunakin oli lämpimänä. Keräilimme illalla voimia perjantain
polkemista varten.
Aamulla lähdimme heti syötyämme matkaan ja kohteenamme oli Getabergen. Aamulla oli ensin hieman pilvinen sää, mutta pian aurinko
kuitenkin paistoi ja tuuli alkoi puhaltaa melkoisen voimakkaasti. Se ei kuitenkaan meitä kovakuntoisia polkijoita haitannut, vaan urheasti jaksoimme
Getabergenin huipulle. Osa porukastamme lähti tutustumaan viereiseen luolastooon, joka olikin melkoisen kiintoisaa nähtävää.
Tällä matkalla pysähdyimme myöskin mukavaan luomukahvilaan nauttimaan mm. maukkaista sämpylöistä. Palasimme takaisin
n. klo 17 ja sen jälkeen oli taas ruokailun ja saunan vuoro. Kilometrejä mittariin kertyi n. 68.
Lauantain pyöräilyn kohteena oli Simskälän. Matkaan lähdettiin taas hyvissä ajoin n. klo 9, aurinko paistoi jo heti aamusta
ja ensimmäinen kohteemme oli Kastelholman linna, jossa itse en ehtinyt tutustua muuhun kuin ihaniin pihalla laiduntaneisiin lampaisiin. Muut ehkä
pääsivät vähän pidemmälle Kastelholman historiaan tutustumisessa. Tällä matkalla pysähdyimme Myrskyluodon
Maijan maisemiin elikä kirjailija A. Blomqvistin kotiin. Siellä toimii tällä hetkellä kahvila, jossa oli myynnissä mm.
Ahvenanmaan pannukakkua. Osan päivän retkestä teimme täpötäydessä veneessä, jonne kuitenkin juuri ja juuri
mahduimme. Venekyyti oli melkoisesti aikataulustaan myöhässä ja odotellessamme saimme todistaa porukan kahden rantaleijonan hyppyä
mereen…
Pysähdyimme myöskin kauniilla Sandösundin leirintäalueella, jossa eräs retkemme osallistuja on aikanaan löytänyt oman
kultansa ! Bomarsundin linnoituksen rauniot oli viimeinen pysähdyspaikkamme tältä päivältä ja tämä linnoitushan
tuhoutui siinä kuuluisassa "kauheassa" Oolannin sodassa.
Takaisin Godbyssä olimme siten, että suoraan kävelimme "makkarapihvien" ääreen ja sieltä vatsat pyöreinä saunaan.
Kilometrejä tästä päivästä kirjattiin mittariin 74.
Sunnuntaina lähdimme taas pyörien päälle heti aamulla ja kohteenamme oli tällä kertaa Maarianhaminan eteläpuoleiset
saaret. Ensin poljimme Maarianhaminaan, jossa kävimme leirintäalueella juomassa aamupäivän kahvit. Muutama porukastamme jäi
viettämään päivää kaupunkiin, mutta suurin osa jatkoi eteenpäin. Välillä pistettiin pyörät parkkiin
ja lähdettiin pienelle luontopolkukierrokselle jalkamiehinä, mikä olikin mukavaa vaihtelua. Patikkaretki kulki lehmien aitauksen tuntumassa,
hyvä ettei kompastuttu "liukumiinoihin". Mutta tästäkin retkestä selvittiin ja matkaa jatkettiin taas fillareilla. Paluumatkalla taas
pysähdyttiin kaupungissa ja nopeat ehtivät vähän shoppailla. Majoituspaikkaan saavuimme vähän normaalia aikaisemmin ja muutamat
ehtivät käydä uimassakin ennen saunaa ja ruokailua. Illalla lähdimme käymään Godbyn keskustaan ja osa taas keskittyi
majoitustilojen luuttuamiseen. Tästä päivästä kilometrejä tuli n. 68.
Maanantai olikin sitten retkemme viimeinen päivä, ja lähdimme sovitusti kohti Maarianhaminaa klo 10. Kaupungilla nautimme
lämpimästä ilmasta, kesätunnelmasta, kahviloista ja kaupoista. Kilometrejä tuli taas se 16. Isabella lähti
kohti Turkua 14.25. Laivalla vietimme aikaa auringosta nauttien kannella, syöden, juoden ja tietenkin bingoa pelaten.
Kesäretki onnistui hyvin. Kiitos siitä kaikille mukanaolleille. Oli rattoisaa viettää kanssanne kesäpäiviä
Ahvenanmaalla fillarin selässä. Ja erityisen ISO kiitos kaikille retkemme vetäjille.
Linda, Heidi ja Kaisa