Login

 

Uusimmat uutisotsikot

TurkuRastit 2017 Lue lisää...
Kuutamohiihto Latumajalle 27.2.2018 Lue lisää...
Elä-Majapäivä 2018 Lue lisää...
Talkoolaisinfo Lue lisää...
Hanki jäsen Lue lisää...
Aluetoiminnastako hyötyä? Lue lisää...
Turun Ladun pankki ja tilinumero vaihtuu Lue lisää...
Turku-Rasteista Lue lisää...
Terveisiä Rantapuistosta Lue lisää...
TurkuRastit Lue lisää...

Tulevia tapahtumia

Ti 26.12. Kinkunsulatuskävely
La 6.1. Loppiaispatikka Latumajalle
To 11.1. Talkoolaisinfo
Ma 15.1. Maanantai-illan sauvailu
Ti 16.1. Tiistai aamupäivän sauvailu
Ma 22.1. Maanantai-illan sauvailu
Ti 23.1. Tiistai aamupäivän sauvailu
Ti 23.1. ELÄ-MAJA päivä
Ma 29.1. Maanantai-illan sauvailu
Ti 30.1. Tiistai aamupäivän sauvailu

MENNEITÄ TAPAHTUMIA

Hiihtovaellus 2015
Stora Sjöfallet, Ruotsi

Perjantai/ Lauantai 20.-21.3.2015

Kauas on pitkä matka. Juna tuksutti yötä myöden meidät Kolariin. Matkamme myöhästyi tunnin, koska raiteille oli päättynyt jonkun matka. Me pääsimme onneksi kaikki perille. Matti on tosin joutunut luopumaan matkasta jo ennen lähtöä.

Toinen menetys tapahtui Kolarissa. Lasse oli yöllä sairastunut kuumeiseen mahatautiin ja joutui kääntymään Kolarissa kotiin.

Tusina retkeilijöitä päätyi kuitenkin Vakkotavaren ja Ritsemin majoille illan hämyssä. Pakkanen puri mukavasti. Hankimme lisää puurohiutaleita ja nautimme retken ensimmäisen illallisen.

Vaellusta 0h, Junassa 15h, Bussissa 6h

Maija

Sunnuntai 22.3.

Paahtava mökin kuumuus laski aamuyöhön mennessä ja aamulla makutilassamme +10 C. Aamiainen sisälsi kaurapuuroa a`la Vakkotavare ja mehukeittoa. Ulos tuiskuun ja katse ylöspäin. Matka Vakkotavaresta kohti Teusajaurea alkoi pohjeharjoituksia tehden. Sukset ahkion päällä kävelimme jyrkkää koivikkorinnettä ylös. Pulssi nousi ja lepohetkiä oli tiheään. Oli upea saada ylhäällä aukeammalla sukset nousukarvoineen jalkoihin ja kulku keveni. Lumituisku puski takaa etelästä, ajoittain idästä ja lopulta lännestä. Päiväämme siis kuului kilometreittäin nousua ja lopulta loppupätkä laskua paksussa lumessa kohti Teusajaurea. Järven ylitys oli oma kokemuksensa. Ennen en ollut hiihtänyt ylämäkeä järvellä. Ainakin siltä tuntui, sillä ahkio jarrutti perässä riittämiin. Teusajauren mökillä meitä odottikin viimevuotinen tupaisäntä pariskunta Alesjaurelta ja heidän ”pikkukoiransa”. Sauna oli kuumana ja päivällinen päivän päätteeksi maittava. Lämmitämme itse makuhuoneemme eikä tarvinnut jatkaa uudelleen saunomista olotilaa kuten eilen.

Kiitos päivästä, hyvää yötä.

Pirjo

Maanantai 23.3.

kuva 1

Kuva: Markku Jessen-Juhler

Aamu herääminen oli varsin aikaisin n. Klo 6.00, kun valoisuus alkoi hiljalleen voimistua. Alkuun piti tunnustella miten jäsenet olivat toipuneet sunnuntain koettelemuksesta. Tuntuivat kaikki toimivan ainakin jotenkin, jotta ei muuta kuin kohti uusia koettelemuksia. Kaikki muut näyttivät ihmeellisen virkeiltä. Aamupala oli hyväksi koettua kaurapuuroa ja kiisseliä, Mikon käsialaa. Aamutoimien jälkeen päästiin liikkeelle n. klo 8.30. Taas lähdettiin rinteeseen, joka käyrien mukaan piti olla paljon helpompi kuin sunnuntain nousu, ei ollut. Paksu lumikerros vaikeutti kömpimistä. Rinne oli varsin jyrkkä ja kysyi energiaa, etenkin Markulta, joka pääosin teki muille uraa. Onneksi upea aurinkoinen ilma kohotti mielialaa.

Kohti Singiä oltiin kuitenkin menossa. Aurinkoinen sää lämmitti, vähän kuitenkin. Alkumeno oli aika hidasta, johon allekirjoittaneenkin heikko kokemus varusteista ja tekniikasta osittain vaikutti. Klo 13.00 suunnilleen pidimme ensimmäisen ruokatauon, matkaa kertyy n. 7 km (pelottavan vähän). Hiihtoura vähän parani lähestyessämme Kaitumia, vauhti vähän parani samalla. Kaitumissa pysähdyimme mökille ja täytimme termospullot kuumalla vedellä. Hiukan arvoimme lähtösuuntaa mökillä, mutta sitten kohti Singiä. Löysimme moottorikelkkauran, joten toivo vähän kasvoi. Ilma samalla kylmeni. Pysähdyimme vielä syömään n. 7 km ennen määränpäätä. Pysähdys todensi ilman kylmenneen olennaisesti. Lyhyehkön ruokailun jälkeen jatkoimme taukotakit päällä ja sormet kylmenneinä vauhtia lisäten. Loppumatka tuntuikin tosi pitkältä, vaikka määränpää tuli näkyviin melko varhain.

Mikko piristi mielialaamme kertomalla, että nyt oli -15 C pakkasta. Lopulta saavutimme määränpään, pimeyden jo laskettua. Kova reissu (ainakin minulle), mutta voittajan olo.

Reijo

Tiistai 24.3.

Lähdin tänne kokeilemaan vieläkö kohtaisin erämaan viehätyksen, salaperäisen ja väkevän, sen jonka voi nähdä tuulen kirjoituksissa lumeen, tervaksen tuoksussa, kämpän lämmössä tai lumen kirkkaudessa. Aina luulee jotakin löytävänsä ja vaikka ei löydäkään, uuden etsinnässä on viehätystä, ja se että voi löytää kannustaa.

On hienoa kun saa katsella auringon valoa tässä välkkyvässä maailmassa, näitä tuntureita yhä uudelleen ja uudelleen. Olemme etuoikeutettuja, kun saamme kuunnella tätä hiljaisuutta.

Olimme Singin tuvassa. Illalla alkoi tuulla ja lunta tuli vaakasuoraan, olo oli kuitenkin viihtyisä turvallisessa ja lämpimässä tuvassa, suuri erämaa seinien takana täynnä talviyön hiljaisuutta. Aamulla oli tyyntynyt ja lähdimme hakemaan vettä. Vesi oli 800 m päässä, mutta se tuntui kun olisi kahden kilometrin päässä, kun rämpisimme pehmeässä lumessa. Lähdimme vaeltamaan n. klo 9.30, meillä ei ollut mitään kiirettä, kun oli lyhyt päivä n. 12 km. Seuraava asentopaikka oli Sälkkä. Aurinko paistoi korkealta taivaan sinestä ja paljakka oli tulvillaan valoa. Aurinko paistoi ja hanki kiilsi miljoonia timantteja. Vaelsimme suurten Skandituntureitten välistä, ne loistivat valoa kuin kynttilät. Olimme perillä jo vähän yli kahden, sitten ruuanlaittoon ja saunaan. Sauna on erämaassa muutakin kuin peseytymistä, se on juhlahetki. Pakkasta oli lähtiessämme n. 14 astetta, päivällä n. 3 astetta ja saunan jälkeen n. 18 astetta. Oli oikein juhlapäivä, kun illalla oli vielä lettukestit. Tunturit hiukan punertavat, väräjää kirkas auer. Illalla jäähtyy, taivas korkenee, ilma käy kuultoiseksi ja valossa välkkyy muutamia suuria tähtiä. Oli mukava päivä, hyvässä seurassa, kiitos kaikille.

Jari

Keskiviikko 25.3.2015

Eilisen hienon ilman jälkeen aamu Sälkässä ei mieltä kohentanut. Lunta satoi ja pohjoisesta tuuli lujaa, pakkastakin taisi olla lähes 10 ja näkyväisyys tosi huono. Aamutoimien jälkeen kuitenkin lähdimme kohti Hukejaurea. Neljän kilometriä pääsimme hiihtämään myötätuulessa ja latu-uraa pitkin, kunnes lähdimme länteen hakemaan talvireittiä Hukejaureen. Näkyvyyttä ei ollut kuin nimeksi, mutta aikamme hiihdettyä umpihangessa löysimme reitin. Tässä kohtaa meikäläinen huokasi helpotuksesta, vaikka olosuhteet eivät olleet yhtään parantuneet, niin merkitty reitti tuo kuitenkin varmuutta. Maisemia ei paljon tarvinnut katsoa, kun lunta satoi tuulen mukana vasten kasvoja, tai välillä oltiin ”pilvessä”. Ylöspäin noustiin n. 250 m, korkeimmillaan oltiin 970 m:ssä. Ahkioiden ja suksien pohjiin jäätyi välillä lumi, joka hidasti matkaa kun niitä putsattiin. Matkan alkupuolella nähtiin Kiirunoita. Viimeinen 5 km päästiin hiihtämään kelkan jälkeä pitkin ja tuulikin alkoi tyyntyä. Lopulta päästiin Hukejaureen, jossa emäntä jo meitä odottikin vohveleiden kanssa, jotka maistuivat tosi hyvältä. Päivän koitos 22 km ja 10 h unohtuivat vohveleita syödessä ja naapurin isännän kanssa rupatellessa. Ruoka päätettiin tehdä eilisen tapaan yhdessä. Ruoka oli hyvää, kiitos tekijöille. Toivottavasti huomenna on parempi keli kun hiihdämme Sitasjaureen.

Markku

Torstai 26.3.2015 Sitasjaurestuga

kuva 3

Kuva: Markku Jessen-Juhler

Niin koitti taaskin uusi vaelluspäivä Suomalaisille vaeltajille. Aurinko paistoi heti aamusta – ilma oli muutenkin toivotunlainen, pakkasta runsaat 10 C. Illalla ennen nukkumaan menoa lännen taivaalla loisti pitkä jono kauniin värisiä revontulia.

Meille entisille Ruotsin alamaisille on suuri asia, että saamme tulla tänne vaeltamaan ja yöpymään STF:n majoihin samoilla edulla kuin Ruotsalaisetkin. Tuvat ovat toimivia, jossa kaikki asiat on mietitty ja myös hoidettu, veden hausta jätteiden lajitteluun ja laskiämpärin tyhjennykseen. Suomen lehdistöstä taannoin käydyn keskustelun perusteella maamiehemme eivät halunneet näin laadukkaita majoituksia. Me haluamme, ja osaamme nauttia niistä, ne tekevät joistakin osista vaellusta monin verroin helpomman.

Aamutoimien aikana luontoherra päätti toimia eilisen lailla. Tuuli nousi melko rajuksi, mutta aurinko paistoi kun lähdimme. Tuulen suunta oli vähän taka-sivu. Tuvan emäntä antoi meille postia vietäväksi Sitasjauren tuvan emännälle. Sisältö oli hänen mukaan kakkua emännälle ja meille.

Tämän päivän retki lähti n. 870 m pääsääntöiseen alaspäin portaittain. Markku veti letkaa jo tottuneesti, nyt vauhtikin oli passeli. Maisemat olivat hienot, valkoisia tunturin rinteitä joka puolella, ei kovin jyrkkiä eikä louhikkoisia.

Yksi erikoinen korkea kraaterilaki näkyi menosuuntaamme oikealla puolella ( Alitoaive 1584m).

Parin juomatauon ja kahden tunnin jälkeen pystytimme tuuliaidan taukomme suojaksi. Se antoikin hyvän suojan jonka johdosta tauko venyi vähän totuttua pidemmäksi. Tauon aikana purjehdimme vanhalla perinnepurjelaivalla ja jo hetken päästä istuimme kannella katsomassa horisonttia aavan meren rannalla.

Tulolatu polveili alaspäin tehden välillä pieniä kumparenousuja. Poronhoitajien mökkejä oli parissa kohdassa useita. Vastaantulijoita ei ollut paria moottorikelkkailijaa lukuun ottamatta.

Perillä tupaemäntä oli valmistautunut tuloomme valmistamalla meille kuumaa kirsikkamehua. Sen kanssa nautimme tuomaamme kakkusia. Toimiva ryhmämme loihti hetkessä päivälliset herkkuineen. Luvassa on vielä lettukestit illan päätteeksi.

Kiitokset tästä hienosta vaelluspäivästä vaelluskumppaneille!

Kirjoitti Mikko

Perjantai 27.3. Sitasjaure – Ritsem, 22 km

Viimeisen vaelluspäivän aamu.

Päivä on täynnä viimeisen päivän asioita. Viimeinen ahkion pakkaus, viimeiset retkieväät reppuun. Jäljellä viimeiset 22 kilometriä.

Myös reitti on viimeiselle päivälle tyypillinen. Pikkuhiljaa jäävät taakse rauha ja hiljaisuus. Sähkölinjat seuraavat kulkuamme kohti sivilisaatiota. Tunturikoivut kasvavat suuremmiksi. Lopulta tulee vastaan ensimmäinen auto.

On kaksinapainen olo. Toisaalta on hienoa olla perillä. Jokainen askel vie lähemmäs kotia. Toisaalta jokaisella potkulla olemme kauempana rakastamiamme tuntureita.

Loppulaskettelu Ritsemiin korvaa muutoin melko yksitotisen päiväetapin. Ja suihku kirvoittaa väsymyksen. Tästä on hyvä jatkaa seuraavan retken suunnittelua. Kiitos kaverit!

Kirjoitti Maija

Muutama miete viikon varrelta

Miksi?

Miksi jätän kotiporstuani, joka kylpee auringon paisteessa, jossa krookukset jo nostavat päätään talven kuolleiden lehtien keskeltä.

Miksi pakkaan silloin ahkioni untuvaa, villaa ja vielä varmuudeksi yhden kerroksen lisää?

Junan yläpedillä ajatuksiin ryntäävät vielä eilisen ajatukset. Pitikö jättää vielä yksi tarjous? Se yksi omenapuukin jäi leikkaamatta. Muistinko varmasti lukita oven lähtiessäni?

Miksi nousen kivireen kanssa ylös perkeleellistä harjannetta, jokaisen askeleen vaatiessa lähes kaikki voimani? Haluanko näyttää itselleni, olla vahvempi kuin koskaan. Vai enkö vain tiennyt paremmin?

Miksi hiihdän yli tuiskuavien nietosten, vedän pipoa syvemmälle päähäni tuulen tuivertaessa niin, että sen vihelyksettä en omia ajatuksiani kuule? Taistelen taukotakkini kanssa, tietäen että jos päästän irti, en enää koskaan saa sitä kiinni, vaan tuuli vie voiton. Istun ruokalaatikkoni päälle syömään keittolounaani – pikaisen, koska muutoin jäätyisin.

Miksi tunturilounas maistuu paremmalta kuin Michelin-illallinen?

Miksikö?

Kuulen auringon säteiden helisevän, kun ne kohtaavat valkoisen hangen. Se haluaa kertoa minulle oman vastauksensa. Tuuli kuiskaa jotain korvaani, hennosti. Mutta niillä ei ole sanoja. Niillä on vain oma tarinansa, jonka voin kuulla, jos pysähdyn kuuntelemaan. Se tulee luokseni tunturissa, kun annan sille aikaa. Se kuiskaa vastauksensa, sille joka on sen valmis kuulemaan.

Miksi?

En minä pysty sinulle siihen vastausta antamaan. Mutta jos haluat sen löytää, on sinun lähdettävä sitä itse etsimään.

Maija

Lauantai 28.3.

Oli tullut kotiinlähdön aika. Pasman bussi tuli hakemaan meitä n. Klo 9.00. Toiset vaeltajat kävivät vielä suihkussa ja sitten lähdettiin matkaan kohti Kolaria. Pysähdyimme kuitenkin Jällivaarassa kahville. Ennen junaan lähtöä söimme hyvät poronkäristykset tai vaihtoehtoisesti lohta, ravintola Kolarissa.

Viikko meni nopeasti ihaillessamme Stora Sjöfalletin erämaata ja sen ympäristöä. Erämaa näytti meille monet kasvot. Välillä saimme katsella auringon valossa välkkyviä tuntureita, valkoisia ja sinisiä. Välillä ilma oli teräksenharmaata, tuulen piiskaamaa, missä ei näkynyt eteen kuin muutaman metrin. Välillä lumi tarttui kasvoihin, suli ja valui pitkin poskia. Hopeanhohtoisessa ilmassa kevyesti leijailevien lumihiutaleitten meitä piirittäessä pehmeästi kuin hyväillen, kosketellen kylmällä kirkkaudellaan. Tämä seutu on yllätyksiä täynnä. Kuten jo aikaisemmin on kirjoitettu voi sää vaihdella muutamassa tunnissa päinvastaiseksi. Täällä voi tuntea, että elämä on jatkuvaa oppimista, uusien ajatusten kypsyttämistä ja silmien avautumista. Viisas on hän, joka ymmärtää, kuinka vähän oikeasti tietää ja tajuaa.

Mieleeni on jäänyt sanat, jonka olen joskus kuullut: ” Voi kuinka kaunis on Lapin luonto, voi kuinka kaunis on tämä maa. Vaeltajan mieleen valtaa harras toive, jospa tämä suuri, kaunis, ikuisesti olla saa. Saakoon turvallisna täällä tallustella korven vaeltaja rauhassaan.”

Saavuimme Turkuun sunnuntaiaamuna. Juna oli vähän myöhässä, kuten tavallista.

Jari

Takaisin

 

 

webmaster@turunlatu.fi | Layout 2007 Aboa Ohjelmistot Ky | Viimeisin päivitys: 6.12.2017 19:22:49